Kymen Pirtti

 

Vuonna 1951 alkoi Kuusankosken Osuusliike rakentamaan liikekiinteistöään Kuusankoskelle. Kiinteistöön tuli kaupan lisäksi Hotelli-Ravintola Kymen Pirtti. Oli ylä-Pirtti ja ala-Pirtti eli krouvin puoli ja varsinainen ravintola. Vuodet ovat vierineet ja oven saranat jo muutaman kerran vaihdettu ja ravintolan nimikin vaihtunut ensin Pippuriksi, Kuusaan Pirtiksi ja sitten Onnenpäiviksi. Nyt Kymen Pirtti on taas monien vaiheiden jälkeen Kymen Pirtti ja omalla paikallaan. Ja me tiedostamme, että monella Kuusaalaiselle ja toki muillekin Pirtti on aina ollut puheissamme Pirtti.

 Ravintolan takana on vankka osaaja Herttakatti-Ravintolat Oy joka on täysin yksityinen ja suomalainen yritys. Yhtiön omistaa kaksi ravintola-alalle sydämensä myynyttä yrittäjää jotka ovat toimineet alalla yli 30-vuotta. Lisäksi ”Pirttiläisiin” kuuluu iso joukko alan vankkoja ammattilaisia ja heille kaikille on yhteistä mottona: ”Tervetuloa, miten voin olla sinulle avuksi”.

 

Myös koirat ovat aina tervetulleita ravintolamme terassille, jossa heille on aina raikasta vettä tarjolla. Nyt uutuutena HurttaMenu jossa on 8 erilaista herkkutuotetta valittavana.

 

PIRTTI PALVELEE

Ma - To 10-22

Pe-La 10-03

Su 10-22

 

P. 040-6618 111

Valtakatu 16, Ksnk

VUODESTA 1952

Kymen

Pirtti

Pirtin

Viikko

Pirtin

Keittiö

Tapah-

tumat